keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Syyssukat syksyväreissä

Nyt ne ovat valmiit!
<3



Osallistuin taas Niina Laitisen järjestämään yhteisneulontaan
(kuten moni muukin).

Syyssukat syntyivät - toinen sukka ohjeen paljastumisen kanssa 
yhtä matkaa ja toinen jälkikäteen.

Ohjeesta poiketen tein sukat kolmivärisinä.
Lisäksi vaihdoin nilkan kahden viimeisen kuvion paikkaa ja 
ennen kärkikavennusta tein vähän erilaisen kuvioraidan.
Eli lähestulkoon ihan ohjetta noudattelin.
:)




Näitä oli ihana neuloa,
koska ohje oli jälleen kerran priimaa ja 
värivalinnat tuntuivat hyviltä.

(Värien valinta tapahtui niin,
 että keräsin vain kasan seiskaveikkakeriä sohvalle 
ja nuo kolme kerää näyttivät kivoilta vierekkäin.
En siis ostanut varta vasten näitä värejä sukkia varten.)
 



Koko 37, puikot 3,5.
Lankana seiskaveikkaa.

Ohje löytyy kuvina tuolta Niinan facebook-sivulta 
ja tulee myöhemmin myös ainakin Ravelryyn.

Ja kannattaa muutenkin seurailla,
koska uusia joulukalenterisukkia lupailtiin joulukuulle! 
Sinne vaan mukaan yhteisneulontaan.
(Mie tahon ainaki osallistuu!)

 


Nyt pitäisi sitten vain päättää, 
pidänkö nämä itse vai lahjoitanko jollekulle.
Voipi kyllä olla,
etten raaski luopua näistä...

Kuinkas moni muu näitä on neulonut tai 
ihaillut jossakin?
:)