tiistai 2. helmikuuta 2016

Runo 11#


Vuosisadat sitten särjettyjä unelmia
kello viiden teellä,
johon lisään hunajaa.

Kasvosi häilyvät appelsiinin tuoksussa
ja koitan unohtaa. 


Ensirakkauteni sumuisesta maailmasta,
jossa aina sataa 


silmiesi väristä vettä. 

Lehdet putoilevat kupin pohjalle,
kun tuuli heilauttaa hopeaa. 


Olisin eksynyt viluisena nummille 
vain kuullakseni kiihkeät askelet, 

jotka kävelit hänen luokseen. 

Enkä lakkaa odottamasta 
väärillä rannoilla.

Kahta arkkia,
tasaisella käsialalla.
 

Sinetillä suljettuja 
haaveita,

jotka päivättiin 
vuonna 1813.