sunnuntai 20. elokuuta 2017

Vuosi väriterapiaa: Oranssi elokuu

Saanen esitellä,
uusi lempparihuivini!




Hmm, odottakaas hetki, asettelen sen paremmin.




Noniin.

Tällä huivilla osallistun Vuosi väriterapiaa -haasteeseen,
jossa olin valinnut elokuun väriksi lempivärini oranssin.

Kyseessä on
Tiina Huhtaniemen suunnittelema Kaipuu-huivi,
jota olen tässä kuukauden päivät neulonut.

Ilmaisen ohjeen voi ladata
*Ravelrysta* tai 




Miten päädyin juuri tähän huiviin?

Kriteerit huvimallin etsinnässä olivat seuraavat:
- ilmainen ohje, jotta voin sössiä hyvällä omallatunnolla
- tarpeeksi helppo ohje, etten tee edellämainittua
- ohje, johon huivilankani sopisi
- ei liian röyhelö ja pitsinen, vaan minulle sopiva




Kaipuu-huivi täytti nämä kriteerit,
paitsi että silmukkamääristä en ollut aina 
ohjeen kanssa samaa mieltä,
mikä aiheutti muutaman harmaan hiuksen ja soveltamista.
Selvisin kuitenkin loppuun asti.

Ainoa tarkoituksellinen poikkeama ohjeesta oli se,
että jätin nyppyreunan lopusta pois,
ja neuloin vain muutaman kerroksen ainaoikeaa 
ennen päättelyä.

Niin, ja tein huivin yksivärisenä, 
enkä kaksivärisenä.




Neuloin 3,5 pyöröpuikoilla ja 
lankana on Rooster Yarnsin Delightful Lace,
jossa on 80% babyalpakkaa ja 20% silkkiä.
Sopii minunkin herkälle hipiälle.

Huivi on noin 180cm pitkä ja levein kohta on 45cm.
Koostaan huolimatta huivin saa oikein kivasti kaulallekin,
koska se on ohut ja ilmava.
Pituuden ansiosta menee kaulan ympäri moneen kertaan!

Kyllä lämmittää syyspäivinä!




Hih!
Ihan hykertelen.

Ihanan huivin lisäksi on toki myös syytä iloita 
ekasta hääpäivästä...




Rakas toi mulle aivan ihanan kukkakimpun,
(eiks oo kaunis!)
ja kävimme syömässä ulkona.
Ei siis mitään erikoista, 
vaan ihan vaan yhdessäoloa.
Se on parasta!

(Toki värväsin raksun ottamaan nuo huivikuvatkin.
Yksin ois ollu vähän hankalaa.)

Nopeasti vuosi on kyllä mennyt,
ja ne kaikki kuusi, mitkä ollaan yhdessä oltu.
Mutta mikäs tässä on ollessa!
<3

20.8.2016

Päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan elämää eteenpäin.
Ja ah, niin nautin, kun on auringonkukka-aika!
Pelkkää rakkautta.

Mitäs teidän elokuuhun kuuluu?
:)

perjantai 11. elokuuta 2017

Ompelua ja onnea

Elokuu on jo kohta puolivälissä.
Mihin ihmeeseen tää aika menee? Huh.

Elokuun oranssi työ Vuosi väriterapiaa -haasteeseen 
on hitaalla mutta varmalla loppusuoralla,
reunapitsiä pukkaa,
mutta tässä välissä tein jotain ihan muuta.




Ompelin nimittäin uuden kapan keittiöön.
Suoraa saumaa hurautin menemään,
sen sentään osaan minäkin.

(Tankokujan jätin tekemättä.
Sen voi ommella sitten jälkkäteen,
jos sellaista joskus tarvitaan.)

Olen pitkään kaivannut keittiöön yksiväristä verhokappaa, 
joka sopisi suurimpaan osaan niistä verhoista, 
joita käytän (samalla seinustalla) olkkarin ikkunassa.
Nyt miul on semmonen!

Tuli nätti ja lähes kaiken kanssa yhteensopiva kappa.
Enää en tuskaile verhojen "levottomuuden kanssa".

Ja kiitos äiti, kun kustansit mulle kankaan...
Vaikka eihän tää oo ku tämmöstä polyesteriä,
ei mitään kallista, mutta tähän tarkoitukseen passelia.
Minusta on kiva, että kappa on laskeutuva ja läpikuultava.
Tulee keveyttä mustan värin vastapainoksi.

Ja ompelin vähän muutakin.




Kun kerran ompelumasiina oli esillä,
kokeilin vihdoin ommella kahvipakettiruukkuja,
joiden ohjeen bongasin joskus kesällä *Eilen tein -blogista*.

Nämä ovat kerta kaikkiaan jämänkankaiset koekappaleet,
jotka eivät ihan ongelmitta syntyneet,
mutta näytänpä nyt kuitenkin!

"Ruukkujen" idea on siis se, 
että näihin voi laittaa vaikka
yrttiruukun tai jonkin muun kasvin ja antaa 
sellaisenaan lahjaksi.
Kahvipaketti pitää vettä, 
joten kastelu onnistuu suoraan.




Minusta idea on ihan loistava, 
ja aion tehdä näitä vielä lisää,
kunhan jostain saan tarpeeksi jämäkkää ja nättiä kangasta.

Se ompeluista. Sain ehkä mitan täyteen taas hetkeksi.
Pitää vähän jäähdytellä ennen seuraavaa yritystä.
:D

Ja nyt muistan kertoa pari juttua!

Voitin kesällä Vanuttunut Villasukka -blogin 
Sellaiset tulette tässä syksyn tai talven aikana siis 
näkemään (mutta eri värisinä kuin ohjeessa),
kunhan saan ne ensin puikoille.

Samaisessa blogissa Marja tarjoili heinäkuussa 

Idea oli se, että kommenteissa sai ehdottaa nimeä ja 
ideaa kirjoneulesukille.
Marja valitsisi niistä sitten inspiroivimman,
ja suunnittelisi ja neuloisi ne mittatilaustyönä ehdottajalle!

Sinne sitten ihan huvikseni naputtelin oman ideani/toiveeni 
auringonkukka-aiheisista kirjoneulesukista,
mallin nimenä Sunflower Dream.

Ja kuinkas kävikään. Tänään huomasin vastauskommentin,
ja lähetin Marjalle sukkamitat.
Nyt sitten vaan jännäilen, 
millaiset sukat Marja suunnittelee.

On siis mitä odottaa! Jee!

Ihanaa viikonloppua kaikille!
<3

lauantai 5. elokuuta 2017

Raitoja ja raitoja

Pystyraitasukat tuntuivat olevan 
jossain vaiheessa suuri villitys ainakin 
facebookin villasukkaryhmissä.

Minusta ne ovat olleet tosi veikeitä.
Siispä halusin itsekin kokeilla niiden neulomista. 

Pari erilaista kerää Nalle Taikaa tarttui 
mukaan kesän toiselle riparille,
ja siellä aloitin sitten raitasukat,
jotka nyt ovat esillä tässä näin.




Jotain kutkuttavaa tässä väriyhdistelmässä on,
vaikka välillä kävi mielessä,
että onkohan nää nyt sittenkin semmoiset 
mörön oksennuksen väriset.

Ehkä nää kuitenkin on ihan kivat? Onko? Eikö?

Joka tapauksessa neuloin nämä sitkeästi loppuun asti,
ja joku nämä vielä jalkaansa saa.

Ja kyllä, tuo violetti lanka on edelleen sitä samaa,
mitä ostin joskus pari vuotta sitten. 
Hamstrasin sitä alelaarista kolme kerää,
enkä ole vieläkään saanut kulutettua niitä loppuun.






Neuloin kolmosen puikoilla, 14s/puikko.
Koko on 38.

Tein kiilaavennuksetkin taas jalkapohjiin piiloon.
Tuli kivat, vaikka eivät taida ihan identtiset olla,
koska tein ekan sukan kantapään jo monta viikkoa sitten,
enkä tietenkään ollut kirjoittanut ylös,
miten tarkalleen ottaen olin neulonut.

Eroa ei kuitenkaan huomaa, ellei tiedä,
joten pidetään se salaisuutena!
;)




Tuli aika eläväiset sukat!
On pystyraitaa, mutta lankojen luonteen vuoksi 
myös vaakaraidat kummittelevat siellä seassa.






Pystyraitasukkia aion tehdä lisää vastaisuudessakin.
Erilaisilla langoilla saa hauskoja raitoja,
esim. liukuvärjätty + yksivärinen raidoitus ois kiva,
tai raidoittuva + yksivärinen.

Katsotaan, mihin päädyn seuraavien pystyraitojen kohdalla.
Nyt aion kuitenkin selvitä elokuun oranssin reunapitsistä,
ennen kuin hyppään seuraaviin projekteihin.
:)

Ootteko te kokeillu pystyraitasukkia?
Jos ootte, niin millaisilla väriyhdistelmillä?

torstai 3. elokuuta 2017

Viron tunnelmia

Terveisiä Saarenmaalta! 

Koska aikaisempi höpöttelypostaukseni sai myönteistä palautetta, pääsette nyt kurkkaamaan vähän erilaiseen kesäteologin työviikkoon, jonka vietin Saarenmaalla. 

Leiriviikko vierähti Pühassa mukavasti. Püha on pieni kylä lähellä Kuressaaren kaupunkia. Reissu meni hyvin; matkoilla ei ollut ongelmia, lääkärireissuja ei tarvinnut tehdä ja hauskaa oli. Kaikenlaista kyllä sattui ja tapahtui.

Asustimme siis viikon verran parinkymmenen riparilaisen, kuuden isosen ja neljän työntekijän voimin *Jaakobin kirkon* pihapiirissä vanhassa pappilassa ja sen ulkorakennuksissa. Leirijumalanpalveluksia pidimme kyseisessä kirkossa, joka on rakennettu 1200-luvulla, ja osallistuimme siellä myös sunnuntaina paikallisen seurakunnan messuun. 



Pappila

Navetta, johon oli tehty ruokasali ja oleskelutila.


Paikka oli tosi kaunis, ja meri oli lähellä, mutta ei ihan näköpiirissä. Mikään luksusmajoitus ei ollut kyseessä, mistä kertoo ehkä se, että jonkun sänky romahti, kun siihen laski matkalaukun, ja wc-tilojen viemärin tuoksu oli aikamoinen. Lisäksi joillekin, myös vähän itselleni, joidenkin tilojen, kuten kirkon, sisäilma aiheutti erilaisia oireita.

Mutta huonomminkin olisi voinut olla! Ei voi valittaa, koska Virossa valtio tukee seurakuntia valikoivasti, ja tuloja, joilla kirkkoja ja muita tiloja voisi kunnostaa, ei juurikaan ole. Siispä suomalaiset seurakunnat käytännössä tukevat leiritoiminnalla virolaisia seurakuntia.

Virossa käydään ripari 16-vuotiaana, ja sen käy vain pari prosenttia väestöstä. Tämän opin, kun meillä kävi virolaisia riparilaisia ohjaajansa kanssa vierailulla. Virossa ei monikaan kuulu kirkkoon, mikä toki maan historialla selittyy...

Saimme muuten myös "nauttia" uusista virolaisista ystävistä kolmena ekana yönä. Paikallinen nuoriso oli kovin kiinnostunut häiritsemään meidän yöuniamme. Ovien kolistelua, huutelua, pienten kivien heittelyä ikkunoihin. Täytyyhän siitä nyt ottaa ilo irti, kun maalla kerrankin tapahtuu jotain. Ei siis ollut kyse mistään vakavasta.


Siunaa leipämme, ole aina luonamme.


Tässä on meidän ruokarukouksemme tai ruokalaulumme, jota lauloimme ennen lounasta ja päivällistä. Käsittääkseni tämä löytyy myös virolaisesta virsikirjasta.

Ruoka oli ihan hyvää ja sitä sai leirien tapaan riittävästi, mutta kasvissyöjiä tai ruoka-allergioita ei Virossa oikein ymmärretä, joten osa meistä sai jännittää, saako ruoka-aikana kunnon ruokaa vai ei. Onneksi itselläni ei ole rajoituksia ruoan suhteen. Ja kotimatkalla osasin kyllä arvostaa laivan buffet-lounasta! Mutta syödäkseen sai joka tapauksessa aina jotain, ei siellä nyt nälässä oltu, ja kuten leirillä todettiin, olosuhteet paljastivat sellaisia asioita, joita täällä kotona pidetään helposti itsestäänselvyyksinä.


Pühan Jaakobin kirkko




Kaarman kirkko on ihan valtava!
Ja hieman huonokuntoinen,
kattotiilet näyttivät putoavan ihan just,
 ja pieniä koivuja kasvoi kivien rakosista.



Muutoin leirielämä oppitunteineen, ruokailuineen ja kisailuineen oli ihan samanlaista kuin leirimuotoisilla ripareilla nyt yleensä on, mutta kävimme, kuten kunnon turistit, tutustumassa myös lähialueiden nähtävyyksiin. Se oli helppoa, koska bussi ja kuski lähtivät koko viikoksi meidän mukaamme.

Kävimme muun muassa Kuressaaressa, josta itselleni tuli ihan Porvoo-vibat. Vanhoja kauniita rakennuksia, kaunis (kunnostettu) kirkko ja tietynlaista rappioromantiikkaa. (Osa taloista on tosi huonossa kunnossa, mutta puutarhat kukoistivat niin pihalla kuin kiipeillen seiniä pitkin.) Lisäksi torikojuja ja pieniä käsityöpuoteja oli joka paikassa. Kuressaaressa oli helppo liikkua, ja yllätyimme iloisesti, kun valitsemassamme kahvilassa saimme palvelua suomeksi. Ja Kalev'in suklaapuoti oli aika kiva. Ostin sieltä kotiin tuliaisia.


Laurentiusen kirkko Kuressaaressa



Kuressaaressa kävimme tutustumassa myös sen tunnetuimpaan nähtävyyteen, piispanlinnaan, joka näkyy tässä tuolin taustalla. Tuoli oli niin hauska, ettemme voineet nuoriso-ohjaajan kanssa vastustaa siihen kiipeämistä. Sieltä sitten vilkuttelimme riparilaisille iloisesti...




Piispanlinna oli kyllä tosi kiva paikka. Sitä voi ulkoapäin ihastella kaikessa rauhassa, mutta sisäänpääsy itse rakennukseen on maksullinen. Linnasta tuli ihan Suomenlinna-fiilikset, mutta alue oli selkeämpi ja ehkä jotenkin paremmassa kunnossa. Kaunista oli! 

Keräsin linnan pihalta muistoksi pari kiveä. Saarenmaalla pienet kivet ovat ihan meren muovaamia ja pyöreitä. Mie oon matkustellu niin vähän, että kaikki pienet asiat olivat kovin ihmeellisiä. Erilaiset puut ja maastonmuodot, kasvit - ja häiveperhosenkin näin. Kovasti koitin nauttia kaikista pienistä ihmeistä!

Kuressaare-päivä oli kyllä ehkä omasta mielestäni kaikkein hauskin leiripäivistä. Nuorisotyönohjaajan kanssa vuokrasimme samana päivänä meren rannalta myös sellaisen neljän istuttavan (kahden poljettavan) polkuauton omaksi ja riparilaisten iloksi. Sillä oli hyvä ajella uimisen lomassa.


Kuressaare-päivän iltana
vietimme myös pääsiäisaiheista
jumalanpalvelusta illalla,
vähän pääsiäisyön messun tapaan.


Kivoja ja hauskoja muistoja jäi viikosta! En kadu, että vastasin myöntävästi, kun kysyttiin, haluaisinko lähteä Viron riparille. Kokemus oli hyvä, leiriläiset olivat ihania, rohkeita ja aktiivisia osallistumaan, ja yhteishenki oli mainio. Poikkeukselliset olosuhteet hitsaavat ihmisiä yhteen. 

Ainoa ikävä asia leirillä oli se, että ainoa havainto punkeista tehtiin minun jalastani, joten saan nyt pari viikkoa seurailla, ilmeneekö mitään oireita. Saarenmaalla kun noita pirulaisia on ihan liikaa. Hyi! Ei hajuakaan, mistä sen sain, kun välttelin kaikkia mahdollisia heinikoita koko ajan.

Täytyy sanoa, että leiri oli rankempi kuin tavallinen leirikeskus-leiri. Matkustaminen, uudet paikat ja uudet ihmiset (en ehtinyt tavata kunnolla leiriläisiä, isosia ja työntekijöitä ennen leiriä) tekivät leiristä melko kuluttavan. Vaikka oli kivaa, niin jännitys ja fyysinen väsymys olivat erilaista kuin vaikkapa kahdella kesän aiemmalla leirillä. (Toki väsymys on ymmärrettävää myös siksi, että olin ollut jo kahdella leirillä, heh.)

Tunnustan siis, että oli myös aivan ihanaa lähteä kotiin!  


 


Kotiin sain vietäväksi kokemusten ja muistojen lisäksi tällaisen kauniin katajaisen ristin, jollaiset leirin pappi oli ostanut kaikille isosille ja työntekijöille kiitokseksi.

Näitä myytiin Kuressaaressa yhdellä torilla, ja silmäilin näitä itse hetken, mutta en sitten ostanut. Olin tästä päätöksestä iloinen, kun viimeisenä iltana ripustin tämän kaulaani!

Tosi kiva muistaminen. Tuon kukanmuotoisen fidget spinnerin taas ostin laivalta paluumatkalla, koska olen koko kesän haikaillut omaa, ja nyt tuli mieleinen vastaan. Lapsi on terve kun se leikkii, vai kuinka? Ehkä kolme riparia kesässä tekee tehtävänsä...
  



Huh huh. Siinä ne nyt melkein jo ois, kesätyöt taputeltu. Vielä konfirmaatio ja saarna edessä. Sitten on aika pohtia syksyn opiskeluita. Apuuva.

Noh, hetki kerrallaan, mutta sellainen viikko on tässä takana. Vielä tarvitsee pari päivää palautumiseen, ennen kuin tästä ihan täysin toipuu.

Itse en kyllä olisi varmaan uskaltanut vielä 15-vuotiaana tuollaiselle leirille lähteä, mutta nyt oli kyllä kiva kokemus työntekijänä. 

Mitä luulet, olisitko itse ollut innokas lähtemään riparille toiseen maahan? Tai oletko kenties ollut sellaisella riparilla? Mitä ylipäätään tuumailet, onks tää ihan hullun hommaa? 

No on se, mutta ihan parasta. Herran haltuun ja sillees, Matt. 6:25-34.

Mukavaa elokuun alkua kaikille! <3

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Vuosi väriterapiaa: Helakanpunainen heinäkuu

Heippa!
Pitkästä aikaa minulla on teille jotain 
valmista esiteltäväksi.

Valmistunut asia nro 1:
teologian kandidaatin tutkinto.
Sain sellaisen tässä vihdoin pois alta,
ja siitä hyvästä palkitsin itseni näillä 
ruusuilla.
<3





Valmistunut asia nro 2: 
mansikkasukat.

Näiden ohje on Novitan Kesä-lehdessä (2/2017) 

Nämä taitavat olla tämän kesän hittisukat.
Olen ainakin facebookin villasukkaryhmissä nähnyt
useamman parin
 - tosin sillä valkoisella pohjavärillä.





Näillä sukilla osallistun heinäkuun 
jossa olin valinnut heinäkuun väriksi
 helakanpunaisen.

Tuo Novitan punainen Venla-lanka,
jota näissä on käytetty,
on kyllä määritelty väriltään ruusunmarjaksi,
mutta eiköhän se aja asiansa.

Vielä toistaiseksi ei ole jäänyt yhtään 
haastekuukautta välistä!
Tämän kuukauden kanssa sain ekaa kertaa vähän jännittää,
että ehdinkö saada työn valmiiksi,
ennen kuin lähden leirille, 
jolta kotiudun vasta 
elokuun alussa.
Ehdin! Huh.

Aikaisemmat haastetyöni pääset kurkkaamaan *tästä*.




Lankana näissä oli siis mainitsemani Venla,
ja käytin 2,5 puikkoja.
Koko 38-39.

Ohjeesta poiketen jätin isojen mansikoiden väleistä 
pikkumansikat pois,
koska halusin sukkiin rauhallisen ilmeen.




Ja ohjeesta sen verran,
että jos tekisin samat sukat uudestaan,
vaihtaisin pohjan kuvioinnin joksikin muuksi.
En oikein tykännyt siitä.

Lisäksi tekisin kiilakavennukset pohjaan tai
miettisin vähän toisenlaista ratkaisua näissä,
koska nyt kiilakavennukset jäivät 
mielestäni vähän sen näköisiksi, 
ettei niitä ollut mietitty värien osalta loppuun asti.

Mutta kaikesta huolimatta - kivat sukat!

Niin kivat,
että halusin kuvata ne jossain muualla kuin 
kotona, jossa parvekkeelle ei edelleenkään rempan 
vuoksi pääse.

Siispä värväsin rakkaan mieheni valokuvaajaksi,
 ja tallustelimme lähipuistoon.






Siellä saikin kivasti kuvattua.

Vähän housujen takamus kastui,
kun koko päivän oli satanut vettä aiemmin,
ja penkit olivat vielä hieman märkiä.

Oikeastaan sukat piti kuvata ihan jossain muualla,
mutta juurikin se päivän sateisuus pilasi 
ne suunnitelmat kokonaan ja olin vähän 
kärsimätön.

Kuvat piti saada! :D

Ja saatiinhan ne.
Otin omaksi ja teidän iloksi myös muutaman kukkakuvan.
Lähipuistossa kun on niin nätit istutukset.






:)

Seuraava postaus meneekin 
sitten tosiaan elokuun puolelle.
Elokuun haastetyö on jo ihan hyvällä mallilla,
ja pystyraitasukkia on myös luvassa.
Ja muita ideoita on paaaaljon.

Josko sitä syksy muutenkin toisi 
lisää neuleaikaa tullessaan?

Mukavaa heinäkuun loppua!
Nautitaan nyt vielä kesästä!
<3

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Suokävelyllä Valkmusan kansallispuistossa

En ole pariin kuukauteen ehtinyt 
käydä geokätköilemässä lainkaan,
mikä on ollut vähän harmillista.

Aina ei vaan ehdi tai jaksa!
Etenkään, jos on leireillä ja siinä välissä kipeänä.

Nyt minulla on kuitenkin parin viikon 
hengähdystauko vapaa- ja lomapäivineen,
joten ehdimme taas kätköilläkin,
ja tänään tämän vapaan alottajaisiksi 
lähdimmekin miehen kanssa kuvankauniiseen 
Valkmusan kansallispuistoon,
joka sijaitsee Haminan ja Pyhtään rajamaastossa.




Oli aivan ihana reissu.

Vaikka Läntisen keitaan lenkki,
jonka kiersimme, ei ole kuin 2,3km pitkä,
niin nautin siitä täysin siemauksin.

Hiljaisuutta, suon kauneutta ja tuoksua.

Sielu lepäsi!




Haimme toki muitakin kätköjä päivän aikana,
mutta tämä Valkmusan lenkki oli päivän pääkohde,
ja tosi onnistunut kohdevalinta olikin!

Valkmusan kätköpurkit (8kpl) olivat laadukkaita,
ja ne oli sijoitettu niin,
että luonnonsuojelualue ei kärsi eroosiosta.




Purkeissa minua ilahduttivat myös tuommoiset 
siniset virkatut kukat.
Geokätköissä on välillä vaihtareita mm. lapsia ajatellen,
eli jotain pientä tavaraa, leluja, heijastimia tms.,
joita voi ottaa, jos jättää jotain tilalle.

Minä jätin kukat paikoilleen seuraavia ilahduttamaan.
Ei mulla ois ollu mitään,
mihin vaihtaakaan.

Mutta kiva, että joku oli tuommoisia virkannut
muiden iloksi!




Kätköjen lisäksi matkan varrella nähtiin kaikenlaista.
Törmäsimme muun muassa näihin paikallisiin suon asukkeihin 
useampaan otteeseen.
:)

Valkmusan alue on muuten tunnettu erilaisista 
lintu- ja perhoslajeista!
Eli paikka on bongareille oiva vierailukohde.

Reitin varrella on luontotornikin,
josta näkee mm. kalasääksen pesälle.
Siellä ei kyllä tällä kertaa ollut asukkeja.




Kaiken kaikkiaan oli tosi mukava reissu.
Ei ois ilman kätköilyä tullut tuollakaan käytyä.

Ja taas tuli itselle muistutus siitä,
että luonnossa oleilu voimaannuttaa.
Pitäis vaan ottaa ja lähteä useammin käymään 
vaikka ihan lähimaastossa.

Tarpeellista vastapainoa kaikelle muulle.

Tykkäättekö te käydä vaeltamassa tai retkeilemässä?
Mikä on paras paikka hengähtää?
:)